Sanna Valvanne

To, 24.2.2011, klo 19 

Bulevardin Kahvisalonki


Bulevardi 1, 00100 Helsinki


Vapaa pääsy!


Sanna: laulu, piano
Timo P

äi

v

ä

nsalo: akustinen kitara, laulu


Monipuolinen esiintyjä ja laulaja-lauluntekijä Sanna Valvanne esittää kaunista ja persoonallista musiikkiaan pianolla itseään säestäen ja Timo Päivänsalon sykähdyttävän akustisen kitaroinnin kera Bulevardin kahvisalongissa. Sannan laulut koskettavat ja lämmittävät sydäntä ja mieltä edustaen tekijänsä näköistä, raikasta, sielukasta ja tunnelmallista folkpoppia.


Tilaisuus on ensimmäinen mahdollisuus kuuteen vuoteen kuulla USA:ssa asuvaa ja ympäri maailmaa työskentelevää Sanna Valvannetta Suomessa. Aiemmin Sanna on esittänyt musiikkiaan mm. pääkaupunkiseudun teatterisaleissa, Cafe Engelissä, Lost and Foundissa ja YLE:n TV-taltioinneissa. 90-luvulla Sanna soitti ja lauloi Wilmassa ja tuli tunnetuksi itse tekemistään, säveltämistään ja esittämistään yhden naisen pienoismusiikkiteatteriesityksistään Vatienkeli ja Peilikuvia, joista YLE on esittänyt TV-versiot. Sannan musiikkia on verrattu mm. Norah Jonesiin, Tori Amokseen, Sarah McLachlaniin ja Bjorkiin. 



Photos by Sanna Valvanne









© Copyright 2010 by Sanna Valvanne. All Rights Reserved.